Vierailuja

Valokuvausta viikonloppu Tallinnassa

Lähdimme 4.—6.9. KU7 -ryhmäläisten kanssa Tallinnaan. Matkan tarkoituksena oli perehtyä monipuolisesti valokuvaamisen saloihin lukiomme kuvataideopettajan Iikka Väisäsen ja ammattivalokuvaaja Arne Maasikin (kotisivut: http://arnemaasik.org/) johdolla. Viikonlopun aikana pääsimme tutustumaan Maasikin studioon ja kokoamaan omia portfolioita. Kuvia kertyi seitsenhenkisen porukkamme kameroihin yhteensä noin 1600.

Perjantaina saavuimme hostelliin, joka sijaitsi keskeisellä paikalla aivan Vanhankaupungin vieressä. Bussilla ja ratikoilla pääsimme nopeasti paikasta toiseen, eivätkä sadekuurotkaan haitanneet porukkamme menoa. Illalla kävimme tutustumassa Maasikin tuotantoon hänen studiollaan ja perehdyimme tulevan päivän tehtäviin. Studio oli kotoisa, ja seiniä koristivat toinen toistaan upeammat valokuvat. Maasik kertoi menestyksekkäästä urastaan, ja oli selvää, että tilaisuus päästä valokuvaamaan hänen kanssaan oli ainutlaatuinen.

kuva2

Lauantaina pääsimme jo tositoimiin. Lähdimme tutustumaan Tallinnassa sijaitsevan mielisairaalan rakennuksiin ja piha-alueeseen. Myös arkkitehtinä työskennellyt Maasik perehdytti meidät rakennuskuvaamiseen. Hyvien vinkkien jälkeen jokainen alkoi kuvaamaan omia juttujaan ja aika vierähti nopeasti. Monen portfoliokuvat syntyivät mielisairaalan alueella. Paikka oli vaikuttava, ja se saatiin hyvin myös ikuistettua kuviin.

Välissä kävimme syömässä ja tutustumassa muihin alueisiin. Illalla palasimme studiolle, jossa käytiin läpi kaikkien parhaat kuvat. Valokuvaaja käytti taitavasti Photoshopin toimintoja, ja kuviin tehtiin pieniä korjauksia. Lopuksi kaikkien kuvista oli syntynyt yhtenäinen kokonaisuus ja kurssin tavoite oli saavutettu.

kuva3

Lauantai-ilta ja sunnuntaiaamu oli varattu vapaa-ajalle. Erityisesti omaan mieleeni jäi iltakävely Vanhassa kaupungissa. Kun laiva saapui sunnuntaina yhä lähemmäs Helsingin Tuomiokirkkoa ja matka oli lähellä loppumistaan, päällimmäisenä tunteena oli kiitollisuus ja mukana upeita kokemuksia ja kuvia.

kuva4

Reissulla olivat mukana Jenna Björklund, Eeva Nokkala, Jasmin Rautaruoho, Jarkko Roihas, Roxana Terho, Jasmine Utriainen ja Jarkko Utriainen.

Mainokset