Kansainvälisyys

Nordplus junior -projekti ”Svenska i arbetslivet” , opintomatkalla Karlskronassa

Huhtikuun puolivälissä vierailimme 9 opiskelijan ja 2 opettajan ryhmänä Ruotsin etelärannikolla Karlskronassa ja tutustuimme siellä ruotsalaisen lukion toimintaan ja varsinkin ruotsin kielen opetukseen mm. maahanmuuttajille. Paikalliset opiskelijat esittelivät Unescon maailmanperintökohteen nähtävyyksiä vanhassa kaupunginosassa, ja kävimme myös meri- ja sukellusvenemuseossa sekä retkellä Aspön saaressa, jossa sijaitsee 1700-luvulla rakennettu linnoitus. Ohjelmassa oli myös vierailu tiivisteitä valmistavaan kansainväliseen yritykseen nimeltä Roxtec Ab, jossa kielitaidon ja kansainvälistymisen merkitystä korostettiin opiskelijoille tulevaisuuden työelämää ajatellen.

Koko projektin tarkoituksena on ollut tutustua lukiolaisten opiskeluun ja elämään toisessa Pohjoismaassa sekä paikallisen kulttuurin esittely. Ruotsin kielen merkitystä työelämässä on pyritty esittelemään juuri yritysvierailujen avulla. Perhemajoitus antoi tilaisuuden nähdä perhe-elämää ja olla mukana arjessa sekä tietenkin viettää myös vapaa-aikaa yhdessä harrastusten parissa.

Mainokset